Ethos ja Arhinmäen kengät

posted in: Uncategorized | 0
Onko olemassa vaikuttamista ilman vastuuta? Osallistuin viime viikonloppuna Retoriikan kesäkouluun ja omalla osastolla Poliittisen puheen Päivään Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Molemmat tapahtumat pyörivät tietysti puheen ympärillä ja molempina päivinä puhuttiin viestin vastuusta ja kuulijoista, mutta hiukan eri muodoissa.
Poliittisen Puheen Päivässä haastatteli politikkoja loistava Jussi Lähde. Haastatteluja oli nautinto kuunnella eturivissä. Jussi herätti useaan kertaan keskustelua SoMen vaikutuksesta päivän politiikassa. Puhe kiersi hellästi sen faktan ympärillä, että some on antanut meille jokaiselle äänestäjälle mahdollisuuden osallistua poliittiseen keskusteluun luvan kanssa ja keskusteluntaso on kansansa näköistä. Kekkosen aikaan asiallista ja ei-aina-niin asiallista keskustelua käytiin yksinomaan poliitikkojen ja toimittajien välillä. Ulospäin annettu viesti oli sekä puoleen osalta että päätoimittajan määräyksestä tarkastettua. Eräänlainen turvaverkko on siis kadonnut ammattipolitiikkojen ympäriltä, samoin osa valtaa kadonnut toimittajilta. Mistä keskustellaan ja miten keskustellaan on muuttunut. Rikkautta on se, että äänestäjien ääni ja ajatukset ovat helpommin kuultavissa. Hyvässä ja pahassa.

Mielenkiintoista oli myös keskustelu median tavasta pintapuoleisesti arvostella politikkojen ulkonäköä. Päivän aikana kaivettiin kaapin syövereistä Rosa Meriläisen roiskeläppä, puhuttiin titaanipakaroista, päiviteltiin kansanedustajien epäsiisteyttä eduskuntasalissa ja kauhisteltiin Arhinmäen kenkien hintaa. Mielenkiintoiseksi keskustelun teki haastateltavien olettamus, että se on se media, joka näitä lehdissä pyörittelee ihan vaan omaksi huvikseen. Höpö höpö! Jokainen lehtitalo seuraa tarkkaan omien verkkolehtien lukija klikkauksia. Matti ja Maija äänestävät ensin etusormellaan ja sitten media tarjoilee sitä mitä tilattiin parhaan taitonsa mukaan.

Onko ulkonäöllä merkitystä? On. Miksi puolueet eivät sitä ymmärrä? En tiedä.
Näkyvä viesti vaikuttaa siihen, kuinka puhuttu viesti vastaanotetaan. Antti Mustakallio loistavassa kirjassaan Vaikuttavan puhumisen taito, kirjoittaa puhujan uskottavuudesta ja henkilökohtaisen esimerkin voimasta. Voiko olla selvempää esimerkkiä kuin poliitikko? Kun poliitikko puhuu, hänen on OLTAVA sitä mitä puhuu, muutoin viesti ei ole uskottava. Ristiriitainen viesti jättää epäilyksen siemenen kuulijan mieleen ja äänestäjä huutaa – Seuraava!. Ei tarvitse katsoa kuin parin viimeisten vaalien tuloksia ja ymmärtää, miksi ääniharavat olivat juurikin niitä ääniharavia. Politiikkaa passiivisesti seuraavakin luottaa uskottavaan viestiin ja muistaa sen vielä äänestyskopissa, oli kyse sitten Stubbista tai Soinista.

Päivän kohokohta Rinteen ja Vapaavuoren väittely, haastattelijana ja tuomarina Jussi Lähde.

Aiheen ympärillä pyöritään kiihtyvään tahtiin kokoajan eri muodoissa, eri yhteyksissä, mutta silti sitä ei konkreettisesti käsitellä juuri missään. Siis sitä miten me katsomme toisimamme. Välillä tuntuu, että tarvittavat ainesosat ovat olemassa, mutta reseptiä joko ei ole tai sitä tietoisesti pihdataan. Ei uskottava imago ole mikään pikavoitto, jossa toisilla vaan sattuu olemaan parempi arpa-onni. Ei. Se on ammattitaitoa, konkreettista työtä, mutta suurimmaksi osaksi, se on vastuuta. Vastuuta omasta viestistä, vastuuta omasta ammattitaidosta ja vastuuta omasta julkisesta kuvasta.

Kyse on siitä, että luo itse omalle viestilleen tukevan pohjan, jotta juuri viestin sisältö pääsee esille mahdollisimman hyvin. Ei toisin päin, eli kyse ei ole muodista, kauneudesta tai turhamaisuudesta. Somessa visuaalisen viestin arvo on noussut jo pilviin ja jatkaa nousuaan. Sormi klikkaa jo eteenpäin ennen kuin aivot ja teksti ehtivät mukaan. Kuvalla on iso merkitys ja huomio-arvo. Politiikan sisällöntuottajilla on taas haastava paikka ensi vaaleissa, kun viestiä pitäisi saada perille sekä nukkuville että ensikertalaisille.

Millainen on muistikuva sinusta? 
Ja ne Arhinmäen kengät. Kun katsoo hintaa syvemmälle, huomaa, että ne ovat ammattilaisen tekemät ja tehty kestämään miehenmittainen elämä. Ammattilaisen, joka on saanut työstään arvoistaan työmiehenpalkkaa, maksanut palkastaan veroa yhteiskunnalle ja saanut tehdä työtään turvallisissa olosuhteissa. Nostan hattua Paavolle, vastuullinen valinta kansanedustajalta. Hyi häpeä sinä, joka uskot, että sinun ratkaisuilla kaupassa ei ole merkitystä kuin omassa lompakossa, kun ostat laaduttomat ja ihmiskaupan uhrien tekemät kengät. Kengät, jotka kestävät ehkä ensi kesään ja päätyvät parin vuoden sisällä ongelmajätteeksi kaatopaikalle.

Aatteella on ehkä väri, mutta vastuullisessa kuluttamisessa ei ole!.

Leave a Reply