Mitä asenteesi kertoo sinusta?

posted in: Asenne | 0

Ensivaikutelma on asennetta!

Millainen on asenteesi itseäsi kohtaan? Tiesitkö, että antamastasi ensivaikutelmasta, isoin merkitys on juurikin omassa asenteessasi? Asenteessa itseäsi kohtaan, mutta myös muita kohtaan. Se näkyy kiistatta sinun käytöstavoissa ja se vaikuttaa sinun kykyyn kohdata vieraita ihmisiä. 

Oma intohimoni on tehdä suomalaisesta osaamisesta tunnistettavaa. Meillä on kansainvälisestikin arvostettu ja ainutlaatuinen maksuton koulutusjärjestelmä. Meidän osaaminen työelämässä ei valitettavasti ole yhtä arvostettua ja tunnistettavaa. Asenteella on tässäkin iso merkitys. Ymmärrämmekö me, että meidän pitää ihan itse tehdä osaamisemme näkyväksi? Vai odotammeko, että joku meidät vain mystisesti löytää, puoliväkisin esittelee oikeille markkinoille ja lopussa kiitos seisoo? Onko asenteesi ystävä vai vihollinen omalle urallesi?

 

Haluan tehdä osani sen eteen, että jatkossa suomalainen osaaminen on tunnistettavaa ja saa ansaitsemaansa tunnustusta. Myös sinun ja yrityksesi ammattitaidon ja osaamisen kuuluu tulla selvästi nähdyksi ja kuulluksi, ilman, että sitä tarvitsee väkisin ravistaa ulos työntelkijöistä. Digitaalisessa yhteiskunnassa henkilökohtaiset kohtaamiset merkitsevät kokoajan enenmmän ja enemmän. Tunnistaako asiakas yrityksenne digitaalisesti antaman viestin ja tavoitellun mielikuvan myös henkilökohtaisessa kohtaamisessa, vai onko viesti tunnistettavissa vain diginä?

 

Leave a Reply